Falling to pieces

Eilen oli saparopäivä.

Tää viikko on ollut jotenkin nuljumpi kuin normaalisti. Lähinnä johtunut siits työviikosta joka tuntunut jo kestävän ikuisuuden, huomenna on onneksi viimeinen päivä. Mielelläni kyllä avautuisin ja purkautuisin työasioista tänne, mutta sanomistahan siitä(kin) tulisi. Olen miettinyt monesti työnantajan merkitystä työpaikalla, ja tullut siihen tulokseen että hyviä työnantajia on vähän. Minulle hyviä työnantajia on osunut kohdalle tasan nolla. Ensimmäisessä pidemmässä työpaikassa minua syytettiin konkurssista ja lamasta, toinen höykkyytti miten sattuu ja lopulta irtisanoi ilman pätevää syytä, tai no, ilman mitään syytä "joo miten sulla on mennyt töissä? aijaa no hyvä että mennyt hyvin, mitäs jos toisit huomenna avaimes mulle niin ei tarvi enää tulla töihin"-tyyliin. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa olla inhimillinen työntekijöitä kohtaan. Hyviä pomoja varmasti on, mutta en sellaisista ole paljon kuullut, saati nähnyt. Taitaa olla urbaanilegenda. Työviikko ollut möllö, koska työkaveri ollut kipeänä ja täytynyt siirtää asiakkaita tuhanteen kertaan ja pyydellä kaikilta sata kertaa anteeksi. Tää nykyelämä tuntuu olevan pelkkää anteeksipyyntelyä. Anteeks töissä, anteeks kotona, anteeks kauppajonossa, anteeks netissä ja anteeks livenä. Oon sählännyt ja sekoillut töissä, unohdellut asioita ja ollut jotenkin tosi hidas tekemään töitä, ajatus ei kulje ja sitten oon pyydellyt asiakkailta taas anteeksi! Anteeksi kun tönäisin, anteeksi kun pudotin kamman, anteeksi kun jouduit odottamaan, anteeksi en muista halusitko kahviin maitoa vai sokeria, anteeksi kun tuli liian kuumaa vettä. 

Oon ihan nuutunut ja väsynyt, on just sellainen muumi-olo että tekisi mieli kaivautua peiton alle ja herätä kevään ensimmäisenä päivänä kun mun rakas tulisi ikkunan alle soittamaan huuliharppua. Mä niin mieluusti hyppäisin tän ajanjakson mun elämästä ja siirtyisin muutamalla kuukaudella, vaikka puolella vuodella eteenpäin. Missaisin mieluusti kylmän ja märän talven, pimeyden ja kaamosmasennuksen. Oon jäänyt tähän stressiin ja väsymykseen kiinni ja mä mielelläni pitäisin vähän lomaa että saisin aikaa omille vähille ajatuksilleni ja saisin tän väsymyksen, stressin ja ahdistuksen taltutettua.

Mä kaipaisin nyt paljon hyviä uutisia, niitä olen saanutkin viimeaikoina ja ne on piristäneet kyllä paljon.Näin viikonloppuna kavereita ja se oli niiiiin kivaa ja tuli ajateltua muitakin kun omia möllömietteitä. Tässä kuvia reilu viikko sitten kun olimme Katrin ja Katin kanssa laittamassa porukalla ripsiä ja tukkaa ja juoruilemassa. Noi mun tytöt nyt vaan on niin ihania <3

Tytöt! <3

Voisin jatkaa X-Factorin katsomista, oon möllönnyt paljon taas telkkarin ääressä. Iiro on ollut iltavuorossa ja mie oon möllinyt yksin kotona, harvinaista aikaa mulle olla yksin, en ole oikeastaan koskaan itsekseni kotona. Oon huomannut saavani paljon enemmän aikaan kun oon yksin kotona, jaksan laittaa ruokaa ja siivota ja tehdä asioita joita en normaalisti tee. 

Tein mustikkamansikkamuffinseja, ne oli aika hyviä! Tosin loppuivat vaan turhan äkkiä. Iiro söi ne!

Wokkia, rumaa mutta hyvää!

Mä haluaisin lähteä katsomaan Linnanmäen valokarnevaalia viikonloppuna, mutta Iiro ei jaksa lähteä enkä mä yksin halua mennä. En tosin ole pyytänytkään ketään mukaan, oon ollut tosi huono pitämään kehenkään yhteyttä. Ihmiset on laitelleet mulle viestejä ja yrittäneet soittaa ja mä katson puhelinta kiireessä ja mietin että joo mä vastaan myöhemmin. Sit huomaan parin päivän päästä etten ole vastannut vieläkään viestiin tai soittanut takaisin. Jokaikisen päivityksen päätteeksi mä aina päätän ryhdistäytyä ja kerätä itteni, mut tällä kertaa mä en päätä niin. Joten anteeksi Niina, Riikka, Laura ja kaikki muut joiden viesteihin vaan unohdin vastata ja oon ollut niin lusmu etten ole vastannut. 

Ripset :)

Tuli mieleen kun kolme vuotta sitten oli oikein paha mieli ja mä revin yhden valokuvan missä mä itse olin ja paiskoin ne valokuvan palaset pitkin lattioita, en muista miksi revin just sen kuvan itkuparkuraivarissani, mutta se oli joku muisto missä olin iloinen. Palaset jäi lattialle ja mä lähdin kotoolta varmaan Pukkilaan käymään, ja sisko lupautui käydä vahtimassa ja ruokkimassa kissoja. Kun palasin reissusta kotiin, löysin paperin palan mihin oli teipattu kasaan kaikki ne revenneet kuvanpalaset ja kasattu mut uudestaan. Sisko oli kirjoittanut siihen alle vaan että "Sikko oli mennyt rikki, korjasin". <3

 

Mä rakastan tätä biisiä, oon kuunnellut tätä varmaan sata kertaa ja linkittänyt tän facebookiin jo varmaan kaksi kertaan. Koskahan mä kyllästyn tähän. Mä oon huomannut ettei pidä erehtyä soittamaan koskaan kellekään biisiä joka on sulle erityisen rakas, koska toiselle se biisi on usein merkityksetön ja mä vaan yleensä pahoitan mieleni jos soitan rakkaalle ihmiselle rakkaan laulun ja sit toinen mollaa sen lyttyyn. Tai olkoot kyse sitten kappaleesta, sarjasta tai jostain muusta asiasta mistä itse tykkää ja on innoissaan.

Jenz