maanantai 26. marraskuuta 2012

Pikkujouluristeilyltä palautumista

Aamiainen a la Linkosuo.
Aloitin tämän aamun kohtuullisen vauhdikkaasti. Mulla oli lääkäriaika tänäaamuna klo 8:40, ja mä tietysti nukuin pommiin ja jouduin tuhatta ja sataa juoksemaan (väärään bussiin). Luulin hypänneeni ykköseen, mutta kyseessä olikin 11. Noh, samapa tuo, ehdin kuitenkin sekä bussiin että lääkäriin. Lääkärireissu oli turha ja tyhmä ja plaah ja taas menee liikaa rahaa kaikennäköisiin lääkejuttuihin ja voiteisiin, mutta tulipahan sielläkin käytyä. Sitten hyppäsin taas randomisti johonkin bussiin joka mun hämärällä muistikuvalla oli menossa edes vähän oikeaan suuntaan. Olin siis matkalla Onkiniemeen Elixiaan hakemaan toiselta jäseneltä vuokrattua välaikaisjäsenyyskorttia. Sain kortin noudettua, ja 1.12 lähtien voi sitten taas treenailla. Jeeee oon ihan intoa täynnä kun pääsee taas Elixialle, toivottavasti nyt vaan jaksan käydä ja saan itsestäni työpäivien jälkeen irti lähteä treenaamaan. Tämän seikkailun jälkeen hippaloin itseni taas puoliksi kävellen ja puoliksi bussilla keskustaan, kävin Koskikeskuksessa shoppailemassa vähän, ostin uusia alusvaatteita kun alkaa vanhat olla jo VANHOJA :D Sitten kävin itsekseni Linkosuolla kahvilla, eli siis teellä ja leipyskällä. Sen piti olla mozzarella-parmankinkkuleipä, mutta perseenvittu sieltä hyökkäs suuhun joku aurajuustohirviö. Olisin halunnut olla näkemässä oman kauhistuneen myrtyneen ilmeen kun sain sitä suuhuni. No mutta ei siinä mitään, söin puolet ja sitten tyydyin kaivamaan ne aurajuustokimpaleet sieltä leivästä pois. Ei se varsinaisesti ollut pahaa, itseasiassa se leipä oli tosi hyvä, MUTTA mua kuvotti se ajatus siitä homejuustosta :D

Nyt odottelen tässä Iiroa himaan että saan auton ja voin hilpasta Kangasalle Katrin luo hippuloimaan. Tarkoitus olisi vissiin laittaa Katrin tukkaa :)

Mutta tosiaan, viikonloppuna oli työporukan pikkujouluristeily, lähdettiin lauantaina aikalailla suoraan töistä bussilla Tampereen matkahuollolta Turkua kohti. Mullahan lirvahti se homma sitten räpylästä jo heti alkuunsa, olin kuolemanväsynyt jo valmiiksi ja jostain syystä nälissäni vaikka olin lähtiessä syönyt. Bussissa oli sitten viiniä tarjolla ja tuli sitten itsekseen kulautettua varmaan pullo viiniä kitaan. Eli kun bussi oli Turkkusessa niin mä olin jo ihan kypsä, olin täysin päissäni (tosin kukaan ei varmaan huomannut, silmät-seisoo-päässä-känni) ja laivaan pääsystä en oikeastaan hirveästi edes muista. :D Buffetti oli 22:30, eli hirveän myöhään, siinä vaiheessa olisin ollut jo kypsä nukkumaan. Syömässä mua ällötti ja kuvotti, oli laskuhumala ja krapulanpoikasta, mutta söin silti urheasti vähän kaikkea eikä kyllä tullut nälkä koko yönä. Paitsi joskus neljältä ja ostin sämpylän mitä en syönyt kun puolet, koska siinä ei ollut tarpeeksi voita :D LOLOL. Mutta eniveis, buffetin jälkeen olisin halunnut nukkumaan, mutta en saanut siihen lupaa, joten hippaloin sitten koomassa muiden perässä. Laskuhumalassa sitten murehdin ja mökötin kaikkia omia huolia ja asioita ja tutut tietää erittäin hyvin että mä oon ihan puhelinriippuvainen, mulle tuotti hirveetä tuskaa kun laivalla ei sitten lähteneetkään viestit, ei ollut kenttää vaikka yritin manuaalisesti hakea verkkoa, enkä voinut käydä facebookissa tai käyttää Whatsappia. Kuulostaa tosi säälittävältä, mua mä ahdistuin siitä hirveästi ja senkään takia en oikein saanut iltaa käynnistymään. Laskuhumalan takia mua ei kiinnostanut niin hirveästi edes laittautua, en laittanut bilemekkoakaan päälle minkä olin hankkinut, mutta olin mä ihan freesinä kun Rinna laittoi mun tukankin :)

Kotona olin vielä ihan freesi!
 Eilinen päivä oli jo paljon kivempi, aamulla käytiin aamiaisbuffetissa Marien ja Rinnan (MAIRE JA RIINA) kanssa, syötiin oikein megaähkyt ja painuttiin sitten takaisin hyttiin nukkumaan. Päivän aikana käytiin shoppailemassa ja muutamilla drinksuilla ja katsomassa MARKKU AROA. <3 :D 
Illalla olin kotona vähän kymmenen jälkeen, joten ei ihme että nyt väsyttääkin sitten ihan hirveästi! Onneksi tänään oli vapaapäivä, ei käy yhtään Marieta kateeksi kun joutui töihin. Tässä kuvia sitten risteilyltä, itsestäni nyt ei tullut oikeastaan kunnon kuvia, mutta näitä sekoilukuvia sitten oli senkin edestä.



Yritin kännykällä napsaista tästä salakuvaa kun ostaa ei viitsinyt, mutta eihän se onnistunut kun se setä kyyläs kun haukka vieressä :D

Sara matkustaa bussilla!

Uusi tuttavuus M ja V, jostain syystä M löytyy lähes jokaisesta ennen laivaan menoa otetusta kuvasta :D

.......nenätön...... :DDDD

Laskuhumala Jenni..
MAIRE JA RIINA! <3 :DDD

Jenski väsy ja Marie posettaa !
Mä sytyin siihen bailaamiseen sit just kun baarit meni jo kiinni. Tää joskus ennen puoli neljää otettu.

Mmvitun onnellinen ja freesi Megataurusburgerinsyöjä burgereineen.

Piti siellä kannellakin käydä!

JENSKILLÄ TUULEE!

Maisemaa jostain Ahvenanmaan/Turun saariston lähettyviltä.

Korut mitkä ostin risteilylle.

Tuliaiset!

 Että sellaista sitten tällä kertaa. Tänään on muutenkin jännittävä päivä, mun rakkaalla ystävällä Karoliinalla on tänään käynnistynyt synnytys ja mie jännittelen että koska on pikkiriikkinen Kerttu-Ilmari saapunut maailmaan ja etätsemppaan varpaat ja sormet pystyssä että kaikki menee hyvin :) <3

 Ja mä en todellakaan tiedä mistä tää biisi tuli, mutta tää soi mun päässä heti aamusta. HAHA YOU'RE DEAD !
 
  GOODBYE!
Jenz 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ja nyt pupuset mietteet tiskiin kiitos!