Jenskin joulu

Äitin ihanat tulppaanit. Olisin kirjoittanut tähän Hannaa siteeraten pelkästään tulppanaali, mutta en halunnut että se on ensimmäinen ja ainoa sana joka näkyy kun linkitän tän muualle :D

Petterisetä part I

Petterisetä part II

Olen pallossa.

Ei kai tätä jouluasiaa tarvitse tämän enempää selittää.Oli ihanaa kun oli pidempi vapaa, tosin se ei jostain syystä tuntunut pitkältä vapaalta, en tehnyt niitä asioita joita olisin halunnut tehdä. Enkä nähnyt kaikkia niitä ihmisiä joita olisin halunnut nähdä, tai aikaa oli yksinkertaisesti liian vähän. Joulu oli kuitenkin kaikinpuolin kiva, aika hyvin oltiin pysytty siinä ettei osteta hirveitä määriä toisillemme lahjoja, olihan tietysti lahjoja ja oli niitä paljonkin, mutta ei niin tolkuttomia määriä kuin normaalisti. Mä otan mun joululahjoista tänne vielä kuvat ja niistä teen erikseen päivitystä kun oon joulurahjarahoilla hankkinut kameran, joka kuuluu siis mun joululahjoihin. Se lahja täytyy tosin vielä etsiä.

Jumitin keskiviikkona pitkästä aikaa kokonaisen päivän kotona, katsoin huikeat 25 jaksoa The Big Bang Theorya, joka muuten edelleen on loistava sarja. Töihin paluu ei kiinnostanut yhtään, en olisi millään halunnut mennä, ei töissä ole mitenkään vastenmielistä, mutta mun jaksaminen ja energia ei vain riittäisi nyt työntekoon. Mieluiten vaan istuisin kotona tuijottamassa Big Bang Theorya ja tekemättä yhtään mitään. 

 Tänäänkin kuitenkin jaksoin töissä hyvin sen ajatuksen voimin että illalla pääsen siskon ja Petterisedän kanssa elokuviin. Me käytiin katsomassa Piin elämä (Life of Pi), niille jotka eivät tiedä, se kertoo intialaispojasta joka haaksirikkoutuu bengalintiikerin kanssa, ja ne yrittää yhdessä selviytyä merellä pienessä pelastusveneessä. Se elokuva oli kertakaikkiaan ihana, ja sillä tiikerillä oli ehdottomasti paras nimi mitä tiikerille voi antaa: Richard Parker. 

Musta se oli vaan tosi hyvä elokuva, se oli omalla tavallaan tosi hauska, mutta myös tosi surullinen. Mutta mä pidin siitä, se sopi hyvin mun mielialiaan, ja mä välillä nauroin siellä ihan kippurassa (en tiedä nauroiko kukaan muu, kun leffa loppui mä kysyin Hannalta oliko se elokuva hauska vai nauroinko mä väärässä kohtaa..) ja välillä pidätin itkua. Toisaalta toivon että se elokuva olisi loppunut vähän toisin. Richard Parkerin olisi pitänyt hyvästellä. Mutta noh, sehän se elokuvan pointti oli, elämä on pitkälti luopumista, mutta rankinta on se jos ei saa jättää hyvästejä.

Mun päivät on menneet tosi nopeasti, aika tuntuu kokoajan juoksevan, jotenkin tuntuu että päivät on ihan yhtä sumua. Nyt jotenkin kun tuntuu elävän tunnin kerrallaan ja päivän kerrallaan, aika tuntuu menevän paljon nopeammin. Mä oikeastaan olen lopettanut kellon katsomisen, mä töissä katson kelloa että tiedän kauan seuraavan asiakkaan tuloon on aikaa, ei sillä ole väliä onko kello kolme vai kaksitoista, en mä jaksa miettiä kuinka monta tuntia kotiinlähtöön on, kun ei ole kiire oikeastaan kotiin niin sama se on. Tietysti mä odotan asioita tulevaisuudessa, mutta en jaksa ajatella että koska mitäkin tapahtuu tai asettaa ajallisia tavoitteita, kuten että missä olen uutenavuotena, monelta, kenen kanssa, mihin mennään ja mitä tehdään, tai että koska pääsen shoppailemaan, minne ja kenen kanssa. Sen pidemmälle en oikeastaan asioita ole miettinyt tai suunnitellut, tuntuu hirveän raskaalta yrittää suunnitella asioita paria päivää pidemmälle. Sanoo hän joka yleensä on monta kuukautta etukäteen suunnitellut menonsa ja kaverien näkemiset etukäteen. 

Nukkumaan. Vielä kaksi päivää töitä.

Jenz