Mä pystyn.

I CAN.

Mä kyllästyin tänään. Mä kyllästyin siihen että mua mollataan ja kohdellaan huonosti. Mä kyllästyin siihen että ihmiset on saaneet mut sanoillaan ja (sanattomilla sanoilla) uskomaan etten mä pystyisi tiettyihin asioihin. Mä oon rakentanut mun elämää pitkälti sillä pohjalla mihin mä en pysty. Oon ajatellut etten mä pysty olemaan töissä, koska mä en osaa mitään. Oon ajatellut etten mä pysty asumaan yksin. Oon ajatellut etten osaa taskuparkkia. Oon ajatellut etten jaksa ajaa yksin pitkää matkaa. Oon ajatellut etten mä osaa hoitaa kukkia. Oon ajatellut etten mä osaa laittaa ruokaa. Oon ajatellut etten pysty kaukosuhteeseen. Oon ajatellut etten mä pysty käymään salilla koska en jaksa-ei musta ole siihen ei mulla ole aikaa-ja-tekosyitä-toisensa-perään. Oon ajatellut etten mä pysty käymään kaupassa yksin. Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Mutta tänään mä tajusin, että vaikka kuka mulle olisi koska sanonut etten mä pysty johonkin, se kuka mua on estänyt pystymästä on tasantarkkaan minä.Mä kyllästyin siihen että mä kohtelen itseäni huonosti. Mä itse oon se mun pahin viholliseni joka on aina sanonut mulle etten mä muka pysty johonkin. Mä olen itselleni ollut aina tosi kriittinen, ihan kaikessa. Mä etsin itsestäni jatkuvalla syötöllä virheitä ja mietin mitä olen tehnyt väärin, mitkä asiat mussa on vialla ja mihin mä en pysty ja mitä en osaa. Ja mä tajusin myös, että vittu kyllähän mä pystyn. Ihan vittu mihin vaan jos vaan haluan. Ehkä se kyse on vaan siitä että pitää jaksaa uskoa itseensä.

Kaffilan Chai ja suklaakakku. <3

 Mä oon ajatellut etten mä pysty ajattelemaan positiivisesti, mutta oon huomannut lyhyessä ajassa muuttuneeni positiivisemmaksi. Tosin myös paljon paljon kyynisemmäksi, ja musta tuntuu että olen vähemmän sinisilmäinen kuin aikaisemmin. Mutta vaikka mä suhtaudun asioihin aina kriittisesti, mä kuitenkin olen alkanut etsimään asioihin hyviä puolia, ja se että mä etsin uusista ihmisistä aina hyviä puolia, ja jaksan viimeiseen asti uskoa kaikista hyvää, on ehkä mun paras puoli, mutta toisaalta myös huonoin. Mä olen vuoden aikana pystynyt vaikka mihin. Tehnyt asioita joita en todellakaan olisi uskonut pystyväni tekemään. Monia asioita kadun ja haluaisin tietyt asiat unohtaa ja hypätä yli kokonaan. Mut ehkä ne asiat ja tapahtumaan kuitenkin tekevät musta sen kuka mä olen nyt. 

Ostin Niken treenikengät :)

Uusi treenikassi (ehkä maailman söötein) ja kengät <3

Ja nuo asiat jotka luettelin mihin mä en pysty. Niin kyllä mä pystyn niihin. Okei, mä en osaa hoitaa kukkia, mutta vittu ne on kukkaset on vielä hengissä, vähän niukin naukin, mutta mä oon pitänyt ne hengissä.  Mä oon eronnut. Mä luulin etten mä pystyisi siihenkään. Tai selviäisi siitä. Mutta mä selvisin. Mä pystyin siihen. Mä pystyn moneen asiaan.  Mä oon asunut nyt yksin kohta 3kk. Mä oon pitänyt itseni hengissä. Mä oon jotenkin vaan selvinnyt. Ja löytänyt itsestäni niin paljon uusia puolia. Ja eräs viisas ystävä oli oikeassa kun sanoi että mä opin jopa nauttimaan siitä yksinolosta. Karoliina on varsin usein oikeassa. Mä oon pitänyt kissatkin hengissä. Mä käyn töissä. Arkipäiväinen asia, mutta en uskonut pystyväni siihen. Katri saattaa muistaa kun puhuin asiasta reilu vuosi sitten. Mä käyn salilla. Mulla on tavoitteita. Mä ilmoittauduin ExtremeRuniin. Mä itse olen sanonut itselleni etten mä pysty juoksemaan, etten mä jaksa, etten mä pysty mihinkään sellaiseen. En ehkä pystykään, mutta mä pystyn osallistumaan siihen. Ja mä olen asettanut tavoitteen. Mä olen huomannut etten aseta usein tavoitteita. Tai oikeastaan haaveile. Mä olen aina ollut liian realisti. Ehkä siksi mulle on ollut tärkeää määritellä mihin pystyn ja mihin en. Ehken mä jaksa juosta 16km. Mutta mä jaksan juosta siitä osan ja kävellä loput. Ei se matka, mutta se että mä osallistuin ja uskon että pystyn yrittämään. Uusi puoli musssa että mä uskon itseeni jossain asiassa. Mutta siihen tarvittiin ihminen joka valaa muhun uskoa. Ehken mä ole niin luuseri kun ajattelen olevani. 

We are the lucky ones.

Ja mä osaan taskuparkin. I WIN.

Jenz