 |
Tuukka oli ostanut mulle Gagan uuden Artpop-levyn! |
Tänään on ollut kyllä kertakaikkisen huono aamu. Aloitetaan vaikka ihan siitä että mä aamulla olin niin kuolemanväsynyt että ei olisi millään tehnyt mieli nousta ylös. Viimepäivinä tullut nukuttua jokseenkin huonosti, ensinnäkin mun kuuhulluuden takia, lauantain tyttöjenilta juhlimisen ja aamujumppailun vuoksi. Eilen illalla oltiin Tuukan kanssa treffeillä, ensin shoppailtiin joululahjoja hetki Koskikeskuksessa ja juotiin teet/kahvit Linkosuolla. Sitten käytiin Kehräsaaressa Gringos Locosissa syömässä ja syöpöttelyn jälkeen siirryttiin finnkinoon katsomaan ensi-illassa olevaa Nälkäpeli - Vihan liekit elokuvaa. (Ja btw voin suositela kyseistä pätkää, yleensä kirjan lukemisen jälkeen elokuvaversio tuntuu huonolta, mutta tästä tykkäsin ehdottomasti. Olihan tietysti jotkin kohdat erilailla kuin kirjassa, mutta juoni kulki pääpiirteittäin kovin samallailla kuin kirjassa). Tästä päästään siis tähän aamuun, ja siihen että kahdentoista aikaan kun pääsi vasta nukkumaan, niin aamulla sitten väsytti.
 |
Tiistaiaamu alkoi spinningtunnilla! |
Avasin eilen tulleen laskun sängystä ylös päästyä, ja sieltä löytyi maksumuistutus laskulle jota en ollut edes koskaan saanut. Oivariinikin oli loppu, ja oli kakkoja muroja joten päätin syödä vasta töissä. Juoksin tukkaputkella bussiin, bussi oli ihan täynnä, (tuntuu että juuri tuo kyseinen 8:19 bussilinja on Pirkkalan friikkilinja, tänäänkin viereen istui jäbä jolla oli V for Vendetta-naamari päässään) ja kun vihdoin poistuin bussista, tajusin heti bussista poistuttuani että bussikortti jäi bussiin. Joo, ei siinä mitään, MUTTA KUN SE KORTTI HUKKUI JO TOISEN KERRAN TÄLLÄ VIIKOLLA. Lauantaina kun oltiin likkojen kanssa viihteellä, multa putosi bussikortti luultavasti 29 iltalinjaan ja nyt se jäi sitten Pirkkalan bussiin. Siis mä olin niin raivareissa että olisin voinu mottaa ketä vaan joka mulle puhuisi. Soitin TKL:n asiakaspalveluun, sieltä vastasi hauska setämies, joka vaan nauro mulle hersyvästi kun kerroin että ikinäkoskaanenmitäänolehukannutmutnythukkasinbussikortinkahteenkertaantälläviikollahöhö.
Että sellainen aamu, enhän mä päässyt edes vaihtamaan sitten keskustassa bussia kun se pirun kortti jatko matkaa ilman mua. Mutta noh, kai mä sit voin käydä ostamassa taas uuden kortin kympillä Frenckeliltä.
 |
Meillä oli eilen kampaamossa karvanen maskotti ikkunalla :) |
 |
Tänään aamulla |
 |
Ihanaa talvitunnelmaa! |
 |
Ostin ihanan kirkkaankeltaisen neuleen! |
Mutta Tampereella sataa lunta, se tuo valoa. Tuli niin kivan talvisen ja vähän jouluisenkin näköistä kun tuli lunta maahan. Tänään on mulla itselläni vähän hiljaisemman oloinen työpäivä, mutta ehkä ihmiset lumen innoittamina lähtevät ulos ja eksyvät tännekin. Ajattelin karata töistä salilla käymään tässä päivällä, jos mikään ruuhkapläjäys ei iske.
Sivuutin tuossa ohimennen lauantailta aihetta kun vietettiin Kati ja Katrin kanssa tyttöjeniltaa. Ilta oli kaikinpuolin mukava, oli paljon sapuskaa, pahaa boolia ja tyttöjenjuttuja. Oltiin Katrin kampaamolla ilta ja siirryttiin sitten Ilonaan illanviettoon vielä myöhemmin. Ja mä hukkasin sen bussikortin ekan kerran, hehe. Tähän muutamat kuvat illalta.
 |
Katilla on huono olo. :D |
 |
<3 |
 |
Katin älyväläys, meikki pysyy paremmin kun suihkuttaa lakkaa naamaan! |
 |
Kumikalsarit + kahden karvan muna. |
 |
Pakollinen peili duckface-kuva. |
Mutta työpäivä jatkukoon. Parempaa päivää meille kaikille!
-Jenz
Miten sä voit hukata sen 2 kertaa xD voi Jenni sua :D
VastaaPoistaTuol on Viiiiilman rotunen kuvassa <3
Ja hei tyttö oli kiva viikonloppu <3