tiistai 2. elokuuta 2016

Year of Dates #5: Aamiainen sänkyyn

Tää nyt on vähän tylsää päivitellä näitä vanhoja treffipäiviä, mutta kun aloitin niin teen nyt loppuunkin. Kesä- ja heinäkuun treffit olivat peräkkäisinä päivinä, joten yhdistän ne kyllä samaan sössöön ja sitten päästäänkin jo tähän päivään. Eilen olikin elokuun ensimmäinen päivä, mutta elokuun treffikuori jäi avaamatta, kun muistui vasta illalla sängyssä, eikä kumpikaan jaksanut a. laittaa valoa, koska se häikäisee ja b. olisi pitänyt nousta sängystä. Noup!
Huomasin näiden treffien toistavan tiettyä kaavaa, nimittäin syömistä! Syömistä ja ruokaa ei tule unohtaa. Eikä todella ole unohdettu. Toukokuussa oli kaksi treffipäivää, molemmille oma aamu jolloin sai aamiaisen sänkyyn.Täytimme aamiaistoivelistat jonka perusteella toinen sai sitten tarjoilla sitä sapuskaa.


Mun aamiaispäivänä mä heräsin julmetun aikasin, enkä jaksanut röhnöttää enää sängyssä, joten könysin aurinkoisena toukokuun aamuna ulos makaamaan aurinkotuoliin terassille ja vaadin sitten sen sapuskani sinne. Mie olin toivonut pannukakkuja, marjoja ja smoothieta. Kahvia tietysti. Ne pannukakut taisi olla niin kauniita etten saanut niitä edes kuvaan! Mun smoothie oli joku Tuukan mustikkakookostaideteos, mikä yllättäen oli tosi hyvää.

Joku pullerokin siellä taustalla chillaa!
 Tuukan aamiaistoiveissa oli munakas ja riisipuuro. Edellisenä päivänä oli kuitenkin käyty laamavaeltamassa (josta pian oma päivitys) ja aamiainen syötiin edellisenä päivänä iskän ja äitin luona ja äiti oli taikonut meille kaikenlaista pöperöä, mukaan lukien sitä riisipuuroa. Joten me sovittiin että teen sitten jotain muuta sen puuron tilalle. Tein sitten uunipannarin ja munakasta pinaatilla ja pinaatilla niinkuin herra oli toivonut.





Saaga ja Mei osallistui tietysti molempiin aamiaisiin, Saaga könys meijän päällä ja Mei ruokien päällä. Yllättäen.

Lyhyestä virsi kaunis! 

Jenski