Tänään on ollut taas vapaapäivä. En nyt väittäisi että olisin viimeaikoina ollut mitenkään maailman suurin päivänsäde, voisin kuvailla olleeni aika kireä, ahdistunut ja stressaantunut viimeaikoina. Etsin siis tästä päivästä pieniä ilonpilkahduksia, asioita jotka ovat tänään tehneet minut onnelliseksi ja piristävät arkea.
 |
Ruoka odottamassa uunissa kun tulee töistä kotiin |
 |
Ihanat Bilar-namuset, noi hedelmänamut on niiiiin hyviä! Ja juustosämpylöitä, ihan tuoreita, nammmm. Iiro oli käynyt kaupassa. Tommoisia pieniä asioita mistä tulee tavattoman hyvä mieli! |
 |
Pedattu sänky, jossa Mauri ja Virpi puuhailee. |
 |
Epilaattori. En nyt voi väittää että tää uusi masiina olisi tehnyt mua kovin iloiseksi, se kuulosti moottorisahalta ja aloin mietiskellä ettei tatuoiminen loppujen lopuksi niin pahalta tuntunutkaan. Mutta eipähän ole karvoja ! (No nyt ajattelitte että TOO MUCH INFORMATION!!!!) |
 |
Handsfree. Ostin tähän puhelimeen sopivan handsfree-laitteen, puhun paljon ja mieluusti auton ratissa jos ajelen pitkää matkaa esim. porukoille, aika menee paljon rattoisammin kun voi höpötellä samalla ja ajaa silti turvallisesti. Tai vaihtoehtoisesti kun käy lenkillä, ei tarvi pitää puhelinta kourassa ja palelluttaa sormia. |
 |
Suht. siisti vaatekaappi, joo ei nää ihan kaikki vaatteet ole mun. Tosin tässä ei ole kaikki mun vaatteet. On paljon vaatteita ja silti ei koskaan keksi mitä pukisi päälle. |
 |
Mun suosikkisarjat. Tässä L-koodi, Sinkkuelämää, Täydelliset naiset ja Frendit. Tähän voisi vielä laittaa kyllä Simpsonitkin, mutta tässä nyt nää mitä eniten on katsottu. Seuraavat sarjat mitä pitäisi alkaa seuraamaan ovat Greyn anatomia, How I met your mother ja Miehen puolikkaat. |
 |
Kissat. Joo ne on ärsyttäviä vittupäitä jotka söi puolet niistä lihapullista ja syö muovipusseja ja on niiiiin tolloja. Mut sit kun Mei tekee ton ilmeen niin en voi vastustaa sitä. Söpö! |
Vietin tänään mukavasti vapaapäivää siskon kanssa, ja mentiin meijän vakkarikahvilaan Kaffilaan (ent. Waynes Coffee). Se on kallis paikka, mutta se on vaan niin kiva ja hyvä että me käydään aina siellä. Tällä kertaa syötiin vaan makeat. Ja juoruttiin ja parannettiin maailmaa taas muutama tunti. Ja osteltiin pakollisia miesrasvoja ja naamanpesuaineita ja teetä.
 |
Kääretorttua ja karpalokakkua. Ja soppakulholliset Chai lattea, oli muuten niiiin sikahyvää! |
Kotiin kun tulin, siivoilin vähän ja jumitin Töppösen kanssa, sitten päätettiin lähteä vähän haukkaamaan happea. Otettiin termariin mukaan marjateetä ja käveltiin Hatanpään Arboretumiin, oli kiva katsella ruskavärejä ja auringonlaskua. Juotiin Arboretumissa teet ja ajateltiin kävellä isolle tielle että hypätään sitten bussin kyytiin kun alkoi tulla pimeä ja pissattaa. Loppujen lopuksi käveltiin kuitenkin koko matka kotiin, ja siitä tuli sitten lisälenkkiä vielä kun käytiin haahuilemassa Hatanpäällä. Yhteensä tehtiin sellainen 8 kilometrin lenkki. Mun tottumattomille töppöjaloille ihan hyvä suoritus, en nimittäin ole kävelijäsorttia.
 |
Kas, tatti ja vahvero vierekkäin, siinä vasta oiva pari. Edustan! |
Sellaista tänään. Ei biisiä.
Jenz
Sokoksella pitäisi lukea isolla "MIESRASVAOSASTO", jotta törpötkin osaisi vähän ostella!
VastaaPoistaMä jotenkin arvasin et sun kommentti liittyy nimenomaan tohon miesrasvaan, mutta olet ihan oikeassa! :D
PoistaMun blogissa on sulle haaste!! :)
VastaaPoista