Mun aamuni alkoi tänään klo 4:09 sillä Iiro nousi lähteäkseen töihin ja mä mittasin kuumeen, olihan mulla se 38 sitten kuumetta. Eilen illalla töissä oli jotenkin tosi veto pois ja oli sellainen tunne että olis tulossa kipeäksi, mutta mä en tosiaan ole ollut tosi pitkään aikaan kuumeessa. Kävin terveyskeskuksessa sitten ja sieltä tuli kaksi päivää saikkua, eli nukun seuraavat kolme päivää. Oon ehkä liian tunnollinen kun poden huonoa omaatuntoa kun joudun olemaan poissa töistä, ja mietin aamulla että olisko helpompi vaan mennä töihin. Mutta vitut, en mennyt. Lääkärireissulla hain kaupasta itselleni paljon mehua ja limua (ja maitoa, joka tosin on kipeänä pahaa) ja sitten meinasin myöhästyä bussista ja jouduin juoksemaan bussin kiinni. Kerrankin oli kiva kuski ja pysähtyi kun juoksin ja huidoin, näytin varmaan niin säälittävältä ja räjähtäneeltä että ihan säälistä pääsin kyytiin. Ei ehkä tehnyt ihan hyvää pakkasessa juokseminen kuumeessa. Noh, loppupäivä mennyt huilaten. Sen verran jaksoin että pesin 3 koneellista pyykkiä ja nukuin aina välissä ja sitten ripustelin kuivumaan. Vein myös tuulettumaan parvekkeelle kaikki peitot, tyynyt yms. kun oli aurinkoinen sää ja reippaammin pakkasta. Olen katsonut koko päivän sohvalla peiton alla Frendejä, katsoin melkein 5. kauden kokonaan, ja aloitin 6. kauden. Tilattiin Iiron kanssa kebabitkin tuossa kun ei jaksettu ruokaa alkaa vääntämään. Terveelliset elämäntavat kunniaan taas. Kissat on pitäneet musta huolta koko päivän, Saaga varsinkin on ollut tosi suloinen, aina kun oon käpertynyt peiton alle vinkumaan huonoa oloa, Saaga tulee naaman eteen puskemaan ja purisemaan ja tönimään. Hey dude, cheer up! Mä napsin kissoista tosi edustuskelpoisia kuvia, ei nää ehkä ole kenenkään muun mielestä hauskoja, mutta pääasia että mulla on ollut kivaa. Halvat huvit kun on.
 |
Saagan iltalärvit. Mua naurattaa varsinkin toi vasen alakulma kuva. KUNNON TURBOLÄSKI! |
 |
Mei on pelkkää persettä. |
 |
Pojat :) |
 |
Mun rento kamu, makaa mahan päällä. |
 |
Paniikki :D |
 |
KEBAABABA! |
Että sellaista, näinkin jännittävä mun tämä päivä! Toissapäivänä treffattiin tyttöjen kanssa työpäivän jälkeen Ideaparkissa, oli hauskaa ja parannettiin maailmaa. Ja aiheutettiin pahennusta lapsiperheiden osalta. Kaikki puhui yhtä aikaa, suurimman osan ajasta vielä eri juttua, sitten piti aina miettiä että mistä kukakin puhui, mutta oli ihana nähdä pitkästä aikaa tyttöjä. Käytiin Pancho Villassa syömässä, likat otti hampparit, munkin olis pitänyt, mun ruoka ei ollut kovin onnistunut, sain raakoja sipuleita ja mun lettuset oli kovia ja ei muutenkaan oikeastaan minkäänmakuinen ruoka. HÖH! Mutta maha tuli täyteen silti, ei se siis pahaa ollut mutta oli vähän hankalaa syöminen ei ollut niin hyvää kun mitä toivoin!
 |
Huoli iski, entä jos ruoka ei tuu... |
 |
Katin burgerit! |
 |
Katri ei vissiin vois olla onnellisempi että sen ruoka saapui :DDD |
 |
Mun lettumättö! |
 |
Hei beibi sä mahdut meijän väliin ;) party time :D |
 |
Eli siis KATIN KENGÄT! |
 |
<3 |
 |
mmmmmmm joo. |
 |
Illan olennainen, Katin kurakaukalo. |
 |
Anteeksi oli ihan pakko laittaa tää, mä vaan niin kuolen tähän :DDD hamsteriselmat siellä. |
 |
Timon kulta siellä! TIMOOOOOO! |
 |
Joo löysin mäkin oman osastoni. |
|
Että sellaista. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten en kai mä ala selittää. Nyt taitaa olla aika napsasta nappulaa taas naamaan ja lukea (vaihteeksi) Aamunkoita ja nyt kun mulla on jääkaapissa ainakin 70 litraa maitoa niin ajattelin keittää kuumaa kaakaota ja laittaa sinne vaniljajätskiä sekaan. Nammm :)
Ps. Iiro on oppinut uuden sanan. "Vittu".
(Onko mikään kivempaa kuunnella kun veljekset pelaa netissä?)
Jenz
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ja nyt pupuset mietteet tiskiin kiitos!