Mä pystyn.

I CAN.

Mä kyllästyin tänään. Mä kyllästyin siihen että mua mollataan ja kohdellaan huonosti. Mä kyllästyin siihen että ihmiset on saaneet mut sanoillaan ja (sanattomilla sanoilla) uskomaan etten mä pystyisi tiettyihin asioihin. Mä oon rakentanut mun elämää pitkälti sillä pohjalla mihin mä en pysty. Oon ajatellut etten mä pysty olemaan töissä, koska mä en osaa mitään. Oon ajatellut etten mä pysty asumaan yksin. Oon ajatellut etten osaa taskuparkkia. Oon ajatellut etten jaksa ajaa yksin pitkää matkaa. Oon ajatellut etten mä osaa hoitaa kukkia. Oon ajatellut etten mä osaa laittaa ruokaa. Oon ajatellut etten pysty kaukosuhteeseen. Oon ajatellut etten mä pysty käymään salilla koska en jaksa-ei musta ole siihen ei mulla ole aikaa-ja-tekosyitä-toisensa-perään. Oon ajatellut etten mä pysty käymään kaupassa yksin. Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Mutta tänään mä tajusin, että vaikka kuka mulle olisi koska sanonut etten mä pysty johonkin, se kuka mua on estänyt pystymästä on tasantarkkaan minä.Mä kyllästyin siihen että mä kohtelen itseäni huonosti. Mä itse oon se mun pahin viholliseni joka on aina sanonut mulle etten mä muka pysty johonkin. Mä olen itselleni ollut aina tosi kriittinen, ihan kaikessa. Mä etsin itsestäni jatkuvalla syötöllä virheitä ja mietin mitä olen tehnyt väärin, mitkä asiat mussa on vialla ja mihin mä en pysty ja mitä en osaa. Ja mä tajusin myös, että vittu kyllähän mä pystyn. Ihan vittu mihin vaan jos vaan haluan. Ehkä se kyse on vaan siitä että pitää jaksaa uskoa itseensä.

Kaffilan Chai ja suklaakakku. <3

 Mä oon ajatellut etten mä pysty ajattelemaan positiivisesti, mutta oon huomannut lyhyessä ajassa muuttuneeni positiivisemmaksi. Tosin myös paljon paljon kyynisemmäksi, ja musta tuntuu että olen vähemmän sinisilmäinen kuin aikaisemmin. Mutta vaikka mä suhtaudun asioihin aina kriittisesti, mä kuitenkin olen alkanut etsimään asioihin hyviä puolia, ja se että mä etsin uusista ihmisistä aina hyviä puolia, ja jaksan viimeiseen asti uskoa kaikista hyvää, on ehkä mun paras puoli, mutta toisaalta myös huonoin. Mä olen vuoden aikana pystynyt vaikka mihin. Tehnyt asioita joita en todellakaan olisi uskonut pystyväni tekemään. Monia asioita kadun ja haluaisin tietyt asiat unohtaa ja hypätä yli kokonaan. Mut ehkä ne asiat ja tapahtumaan kuitenkin tekevät musta sen kuka mä olen nyt. 

Ostin Niken treenikengät :)

Uusi treenikassi (ehkä maailman söötein) ja kengät <3

Ja nuo asiat jotka luettelin mihin mä en pysty. Niin kyllä mä pystyn niihin. Okei, mä en osaa hoitaa kukkia, mutta vittu ne on kukkaset on vielä hengissä, vähän niukin naukin, mutta mä oon pitänyt ne hengissä.  Mä oon eronnut. Mä luulin etten mä pystyisi siihenkään. Tai selviäisi siitä. Mutta mä selvisin. Mä pystyin siihen. Mä pystyn moneen asiaan.  Mä oon asunut nyt yksin kohta 3kk. Mä oon pitänyt itseni hengissä. Mä oon jotenkin vaan selvinnyt. Ja löytänyt itsestäni niin paljon uusia puolia. Ja eräs viisas ystävä oli oikeassa kun sanoi että mä opin jopa nauttimaan siitä yksinolosta. Karoliina on varsin usein oikeassa. Mä oon pitänyt kissatkin hengissä. Mä käyn töissä. Arkipäiväinen asia, mutta en uskonut pystyväni siihen. Katri saattaa muistaa kun puhuin asiasta reilu vuosi sitten. Mä käyn salilla. Mulla on tavoitteita. Mä ilmoittauduin ExtremeRuniin. Mä itse olen sanonut itselleni etten mä pysty juoksemaan, etten mä jaksa, etten mä pysty mihinkään sellaiseen. En ehkä pystykään, mutta mä pystyn osallistumaan siihen. Ja mä olen asettanut tavoitteen. Mä olen huomannut etten aseta usein tavoitteita. Tai oikeastaan haaveile. Mä olen aina ollut liian realisti. Ehkä siksi mulle on ollut tärkeää määritellä mihin pystyn ja mihin en. Ehken mä jaksa juosta 16km. Mutta mä jaksan juosta siitä osan ja kävellä loput. Ei se matka, mutta se että mä osallistuin ja uskon että pystyn yrittämään. Uusi puoli musssa että mä uskon itseeni jossain asiassa. Mutta siihen tarvittiin ihminen joka valaa muhun uskoa. Ehken mä ole niin luuseri kun ajattelen olevani. 

We are the lucky ones.

Ja mä osaan taskuparkin. I WIN.

Jenz  

Paras lahja ikinä!

Rankka päivä.

Mä yritän tehdä tästä lyhyen pikapäivityksen, koska mun oli ihan pakko päivittää nyt kun oon niin fiiliksissä!

Mulla on nimittäin niiiiiin ihania ystäviä! Mä sain tänään maailman parhaan lahjan, voisin väittää etten ole koskaan saanut keneltäkään vielä näin ihanaa lahjaa. Mä vielä tänään taisin miettiä ettei muuten tullut yhtään ystävänpäiväkorttia, (pitkät piuhat, tajusin sen tänään), enkä mä oikeastaan edes odottanut saavani. Mutta tää yksi lahja tuntui kyllä korvaavan kaikki maailman lahjat ja kortit! Ja musta tuntuu että lahjan antajakin oli sitä mieltä et mä tykkäsin lahjasta. Laura nimittäin antoi mulle tänään ystävänpäivälahjan, joka oli niin ihana että mä en kestä! Se oli teetättänyt Ifolorilla kirjan meistä ja meijän historiasta! Siis aivan ihana! Paras oli varmaan se mun reaktio mikä olisi ehdottomasti pitänyt saada videolle. En muista koska olisin viimeksi nauranut vedet silmissä niin ettei saa henkeä ja poski- ja vatsalihakset krampaten. Ja mä ihan oikeesti itkin ihan siitä naurusta niin että kunnolla vedet valui silmistä! En tiedä miten kiittää Laura, mutta tää oli maailman paras lahja IKINÄ! 

Kiitos Laura, olet aivan ihana! <3

Aivan ihana kirja <3

Mun kirjoittama kirje, tavuviivat ja kaikkea :DDDD

Anteeks mut tää alin kuva! Mä istun jossain fuckin' Formula autossa jota Laura vetää kontaten! Puuttuu vaan piiska kädestä :''DDDDDD

Mä muistan kun mä sanoin ton... NII ETTE PUNKKARIT  SITTE NAURA!

Tää oli niin ihana, kiitos kiitos kiitos kiitos, kuinka voi noin pieni asia olla niin iso ja piristää pitkäksi aikaa taas!  <3

Ja tähän täysin asiaankuulumattomasti biisi, jota voisin luonnehtia ihan vitun kuvottavaksi, mutta koska se on vaan soinut koko päivän mun päässä ja se naurattaa mua niin pakko laittaa se tähän. Anteeksi Laura, tää ei nyt liity kyllä suhun ja sun ihanaan lahjaan :DD

 Ja pliis, kosminen berberi?

Jenz

 

Extre(Me)

Jaksoin tehdä itselleni ruokaa!

Miten päässytkin vierähtämään näin paljon aikaa edellisestä postauksesta. Taas kerran. Tuntuu että yksittäiset päivät menee kauhean hitaasti, mutta kuitenkin aika on vaan hujahtanut johonkin. Edellistä postausta kompaten voisin väittää että olen edelleen ollut todella kiireinen, en oikein tiedä mitä kaikkea olen tehnyt, mutta ainakin väitän nähneeni myös paljon kavereita, käyneeni siellä, täällä ja tuolla, mutta paljon tärkeitä asioita on jäänyt myös rästiin. Olen yrittänyt panostaa enemmän nukkumiseen ja syömiseen (Huom. äiti olen syöynyt!) ja jopa onnistunut näissä, mutta siivoaminen on jäänyt vähän vähemmälle. En mä missään sikolätissä asu, mutta ei vaan jaksa ja ehdi imuroida tai järjestellä tai pestä pyykkiä kokoajan. 

Kalamies-Jenni mysteeripojan huoneessa.

Mutta eniveis, aikaa kulunut taas paljon edellisestä kerrasta. Mä voisin väittää että mulla menee ihan hyvin. Tai paremminkin kuin hyvin. Tänään on ollut vapaapäivä, mä päätin etten tee mitään pakollista tänään, tai sillälailla että ei mitään ihan-pakko-tehdä-sitä-tätä-ja-tuota-juttuja. Joten mä menin aamulla rakkaan muruseni Katrin ikiomaan ihanaan kampaamoo, ja Katri teki mun rupsahtaneille ripsille huollon. Taas perinteisesti tuli kikatettua ja räävittyä silmiä irti päästä. Katrin lempikohta taitaakin olla se kun availlaan mun silmiä ja mä huudan ja valitan tuskasta kun joku yksi ripsi on kiinni. Mun kipukynnys on 10+! 

Katrin hoivista mä suuntasin Kalevan Elixiaan, jossa ostin toiselta käyttäjältä vuokraamani jäsenyyden itselleni, nyt voi sitten käydä kummalla Elixialla vain, Kalevassa tai Onkiniemessä. Kävin puolen tunnin Xykling-tunnilla ja siitä puolen tunnin shape perään. Nyt oon ehtinyt käydä vain sen kerran viikossa salilla, mutta täytyy yrittää petrata kyllä siihen kahteen kertaan viikossa. Sain myös käytyä  ruokakaupassa ja ostelin sikana ruokaa! 

Tässä muutaman kuukauden aikana on tapahtunut aika paljon, ei oikein jaksa käsittää kaikkea vielä. Mutta ensinnäkin olen iloinen muutoksesta jonka huomaan itsessäni tapahtuneen. Vaikka olen todella väsynyt ja myös stressaantunut, olen myös todella iloinen ja voisin väittää olevani onnellinen. On asioita jotka painaa mieltä ja ahdistaa päivittäin, mietin kuluneen vuoden tapahtumia ja suren tiettyjä asioita, mutta uskon todella että tästä vuodesta on tulossa hyvä vuosi. Facebookista on monet varmasti jo saaneet luntattua että mun elämään on tullut yksi ihana ihminen, Tuukka. Se tuli vaan jotenkin tosi vahingossa mun elämään, uutenavuotena tutustuttiin, siitä tää on sitten lähtenyt. Ja mä oon aika onnellinen <3 Monet asiat on muuttuneet ja mä yritän opetella ajattelemaan ja toimimaan eritavalla. Kuten monet tietää, mä oon aika pessimisti usein ja ajattelen negatiivisesti ja ennakkoluuloisesti asioista, mutta oon yrittänyt petrata itseäni ulos siitä ja mielestäni jo aika hyvin onnistunutkin. Tosin työn puolella se on puskenut ulos vähän turhan paljonkin tuo huono puoli, mutta ei asiakkaille kuitenkaan. Yksin mököttämistä takahuoneessa ei lasketa kai huonoksi asiakaspalveluksi? En mä lopunelämääni samassa työpaikassa aio ollakaan, jossain vaiheessa tässä tulee kehiteltyä kyllä varmaan jotain muutakin. 

 

Mutta mulla on paljon kaikkea ihanaa odotettavaa tiedossa. Mä odotan jokaista viikonloppua, jokaista perjantaita kuin kuuta nousevaa. Mä odotan kahden viikon päässä olevaa viikonloppuvapaata, kun lähden Pukkilaan perjantaista tiistaihin. Siinä välissä tulee käytyä Helsingissä porukalla, meillä on liput ostettuna Circukseen Above&Beyondin keikalle. Hoksasin myös että mulla on synttärit vajaan kahden kuukauden päästä. Täytyy keksiä silloin jotain kivaa. Ja kevät tulee. Ja mun pitää opetella ajaa mopoa. LMFAO :D KEVÄTKEVÄTKESÄKESÄKEVÄT <3

Mauri, Virpi ja uusi perheenjäsen KALEVI!

<3

Sex on the Beach ~ Fat Lady

 Sitten toukokuussa on Sami Hedberg & Niko Kivelä-show Tampere-talolla. MUTTA! Tämä jännitävin osuus joka saa varmasti monen hyvä mielikuvituksellisen hykertelemään naurusta. Mä jotenkin ihan vahingossa ilmoittauduin ExtremeRuniin. Niille jotka eivät tiedä mikä se on (kuten en mäkään vähän aikaa sitten vielä tiennyt) voivat klikata tuota linkkiä, mutta jos ette jaksa, niin lyhyesti mainitsen että se on 16km pitkä pläjäys, joka pitäisi jaksaa juosta/kävellä. Ja matkan varrella on jos jonkinmoisia esteitä. Ja minä läskiperse sitten ilmoittauduin sinne. Noh, jos saisi aikaiseksi vähän raahattua itseä sinne salilla ja lenkkipolulle ja pistettyä tossua koreasti toisen eteen. Tai sitten ei ja mä yksinkertaisesti vaan kuolen sinne. :DD Tästä täytyy syyttää vain ja ainoastaan Tuukkaa, mutta minkäs teet, ei mua tarvinut sinne kerjätä lähtemään. Ehkä mä oon vaan sitten sekaisin ! Ei haittaa!

Siinä vähän esimakua tulevasta. 

 

Ja perinteisesti loppuun biisi johon olen täysin rakastunut, en tiedä mikä tässäkin kappaleessa on. Muistoja tulee tästäkin. <3

Jenz