Mun on pitänyt monta päivää jo päivittää blogia mutta oon ollut yksinkertaisesti vaan niin väsynyt etten ole jaksanut tai saanut aikaiseksi. Nytkin olisi niin paljon ollut juttuja mitä olisi pitänyt kirjoitella ja halunnut päivittää mutta ei ole vain pygenny!
Mulla oli tosiaan tuossa syntymäpäivät virallisesti eilen ja niitä juhlittiin porukalla lauantaina. Paardit oli mun vanhempien kotona, äiti oli tehnyt hirveät määrät ihan sikahyvää ruokaa ja kaikki laittanut valmiiksi, ei tarvinut muuta kun vain juhlia ja pitää hauskaa ja syöttää ruuat vieraille! Oli ihanaa kun tuli sellaisia ystäviä joita ei ollut nähnyt tosi pitkään aikaan! Meitä oli parhaimmillaan se 13 henkilöä. 13 on tänä vuonna mun ehdoton onnenluku, ja se taitaa jäädäkin. Vuosi kolmetoista on ollut todella loistava tähän asti, ja tuo numero 13 on pyörinyt jokaisessa hyvässä asiassa mukana.
Pippalot oli tosi kivat, antaa näiden kuvien vähän kertoa tunnelmia!
Tuukka <3 :)
Tiits saapui upeine hiuksineen joista ei tiennyt minkä väriset ne olivat ! <3
Kati ja Petterisedän kiiltävä kalju!
Munamiesville.
Kaksi vasenta kättä, tissiä ja juomaa!
<3
Oli kivaa mennä paikalliseen. Tuukat, Johanna ja Eva ootte ihania! :D
Siskohyvästäkin oli mukavaa olla paikallisessa!
Villellä on aina toi pepsodentti päällä! :)
Eva keilaa niin täysii että hyvä ettei perse repee!
Hetkeä ennen kadonneen Garagen metsästystä!
"MÄ JOIN NOI KAIKKI!"
Tuukkakakkonen pouzailee taustalla, Eva hömpsäyttää ja minä ja Tuukkaykkönen ollaan muuten vaan pihalla :D
"KUMMITÄTI ON KÄNNISÄÄ"
Mä kaivan pyllyä ja Tuukka HEITTÄÄ palloa.
Kiitos kaikille ketkä olitte mukana juhlimassa, oli ihanat vanhennuspaardit! Tässä nyt nää synttäripirskeet tähän hätään, mulla olisi paljon muutakin kerrottavaa mutta yhdestä jutusta en kerro vielä, koska en kaikille ole kertonut vielä ja mä aion yllättää MINUN SISKONI iloisesti :D Mulla on yks kiva juttu ensi viikonloppuna tiedossa, mutta siitä sitten lisää sen jälkeen! Hihi <3
toivottavasti jatkossakin saa näitä tiitskiin liittyviä päivityksiä tehdä :D ihana kun kävit, olisitte voineet pidempääkin viihtyä. missasitte mun omaan tukkaan sylkemisenkin. (illan olennaisin asia ehdottomasti!) :D
Öh?
VastaaPoistaMöh? :D
PoistaTiedetään, tiedetään....
PoistaMun oli pakko kertoa Hannalle, en mä enää malttanut :D
PoistaIhanaa kun on pitkästä aikaa postauksessa osana... :D <3 aaww, oli tosi kivaa! muru<3
VastaaPoistatoivottavasti jatkossakin saa näitä tiitskiin liittyviä päivityksiä tehdä :D ihana kun kävit, olisitte voineet pidempääkin viihtyä. missasitte mun omaan tukkaan sylkemisenkin. (illan olennaisin asia ehdottomasti!) :D
Poista