Pakko tehdä toinen päivitys heti perään, muuten ensimmäisestä olisi tullut niin hirveän pitkä! Käytiin maanantaina äitin kanssa shoppailemassa, mä lähinnä etsin siistejä töihin käyviä vaatteita, koska mun kaikki perustopit on ihan väriläikissä ja muuten sit suuriosa vaatteista jotka töihin käy on vaan niin kulahtaneita. Mä tein hirmukivoja löytöjä, mutta lähinnä ostelin HOUSUJA. Ja kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia. Ginatricotista löytyi kaksi löysää kauluspaitaa, sellainen persikanvaaleanpunainen ja vaalea mintunvihreä. Sama paita mutta erivärisenä, oli kympin kappale. Sitten tuli hankittua ihan perus mustat legginsit, koska edelliset on kulunut puhki ja ihan nukkaset jo! Näiden lisäksi mukaan lähti ihan tavalliset mustat Lisa-farkut, jotka olivat aivan tosi hyvät päällä! Näistä nyt kuvia en laita koska jokainen osaa kuvitella miltä näyttää kokomustat farkut tai legginsit :D Ginasta lähti myös mukaan vähän kuin tekonahkapintaiset tosi skinnyt housut, joissa oli kivat vetoketjuyksityiskohdat lahkeissa ja taskuissa. Ne tosiaan kivat kun ei ainakaan karvat tartu housuihin. Mutta eivät varmastikaan aivan kuumimpien ilmojen lempihousut, koska tuollainen wannabekeinonahka hiostaa! Niistäkään nyt en kuvaa laita, koska a. en jaksanut pukea niitä päälle kuvaa varten ja b. ostin seppälästä aivan samanlaiset housut mutta vain kankaisena. Eli mielikuvitusta peliin, jokainen voi halutessaan kuvitella nuo kuvassa olevat housut myös leikkinahkaversiona!
Työkaveri (tai työnantaja mitenkä sen nyt tahtoo muotoilla) toi myös töihin kirpputorille menossa olevia vaatteita ja me koluttiin porukalla sieltä kaikki helmet läpi ja poimittiin itsellemme parhaat päältä. Mä hamstrasin monta kivaa vaatetta, tässä nyt kuvasatoa kaikista löydöistä! Ja pliis ei mitään kommenttia mun urpoista ilmeistä :D
Seppälän housut jotka jokainen voi kuvitella Ginan nahkaversioina!
Kauluspaita, joka löytyy multa myös mintunvärisenä!
Glitteristä lähti mukaan pari tukkajuttua ja ihana kello! Edellinen kello kun otti ja lähti kävelee..
Joo joo tiedän että näytän et olisin raskaana mut toi on ihana!
Tämäkin ihana kauluspaita löytyi työkaverin kirppiskamoista!
Oranssi neule ja perustoppi :)
Tää mekko on niin ihana ja kesäinen <3
Tosi kiva mekko, juhlava sukkisten kanssa tai rennompi vaikka legginsien tai farkkujen kanssa! Toi helma, luuuv!
Viime viikonloppu oli hirmuisen kiva kaiken kaikkiaan. Menin Pukkilaan, syynä oli ensinnäkin kummitytön ristiäiset, joka oli se MUST-juttu et piti päästä viikonlopuksi Tampereelta! Toinen asia, oli se että meillä tuli Tuukan kanssa puoli vuotta yhdessäoloa täyteen! Joku voisi todeta että vaan puoli vuotta, ja ehkä itsekin voisin niin sanoa, mutta en sano. Tämä puoli vuotta on kulunut aivan uskomattoman nopeasti. Vastahan oli uusivuosi ja vastahan me oikeastaan Tuukan kanssa tavattiin. Vastahan mä mietin että kesään on hirveän pitkä aika, silloin olin vielä edellisessä kakkatyöpaikassa eikä ulospääsyä ollut näkyvillä. Mutta puoli vuotta on kulunut, kuinka helvetin paljon asiat ovatkaan muuttuneet puolen vuoden aikana. Jokaikinen joka minun kanssa viimeisen vuoden aikana on aikaa viettänyt voisi varmasti sanoa minun muuttuneen, ja toivoisin ainakin että he sanoisivat että parempaan suuntaan. Koska voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen, ja että asiat ovat nyt hyvin. Kiitän siitä pääosin Tuukkaa, joka on niin radikaalisti muuttanut elämäni suunnan 150% parempaan. Kun mietin elämääni vuoden taaksepäin, tai puolitoista vuotta taaksepäin, en väittäisi että minulla on mennyt kovin hyvin. Nyt vuosi jälkeenpäin on vaan uskomatonta ajatella että asiat ovat muuttuneet niin paljon. Nyt minulla on myös uusi kiva työpaikka, jossa voin sanoa viihtyväni. Ja se tekee niin paljon.
Vietimme puolivuotispäivää piknikillä syöden hyvää ruokaa ja juomaa, lähinnä möllöten. Tarkoitus oli lähteä jonnekin mutta oltiin molemmat sen verran väsyneitä että porukoiden takapihalle leiriytyminen tuntui oikein mainiolta vaihtoehdolta. Kävimme ostamassa herneitä, mansikoita ja kirsikoita, (tosin mansikat syötiin vähän niinkuin vahingossa automatkalla) ja niiden lisäksi tarjoiluun kuului voileipiä, maustettuja pähkinöitä, suklaapähkinöitä, sidukkaa, viinirypäleitä, viiniä, tuoremehua ja salaattia. Omnomnom! Äiti, iskä ja Harry Potterkin kyllä liittyi meijän romanttiseen piknikseuraan, ja oli hauskaa! Lisäksi sain Tuukalta vielä ihanan lahjan, elämyslahjakortin kuumakivihierontaan, luksusta!!
Viime päivityksessä vilautin vähän salaisuutta, (josta sisko sanoi ettei salaisuus pysy salaisuutena jos sen kirjoittaa blogiin ja vaikka sen kirjoittaisikin pienemmällä fontilla) ja lupasin tosiaan sen nyt kertoa tänne. Jokainen kaukosuhteessa ollut tietää kuinka raivostuttavaa ja piinaavaa on kun toinen on kaukana eikä voi nähdä kun vain vapaapäivinä (joita ylläripylläri viikossa on 2, mulla ei kovin usein edes peräkkäisinä päivinä), vaikka kuinka haluaisi ja olisi ikävä, mutta vuorokauden tunnit eivät riitä. Meillä Tuukan kanssa välimatkaa on n. 200 km ja sen matkan on jompikumpi vähintään kerran viikossa taittanut puolen vuoden ajan. Nyt vihdoin saa jatkuva tavaroiden pakkaaminen, purkaaminen, ajaminen, ikävöiminen ja välimatkasta kiukuttelu loppua, nimittäin Tuukka muuttaa Tampereelle. Päätös ei ole mitenkään syntynyt pikaisesti, vaan se on muhinut tässä taustalla oikeastaan kokoajan, ajankohta vain on ollut auki. Nyt muuttoilmoitus on tehty, ja Tuukan muuttopäivä on kahden viikon päässä. Eli heinäkuun viimeisenä päivänä voidaan korkata spesiaalia tilaisuutta kaapissa odottanut shampanjapullo ja hämmästellä sitä kummallisuutta että kumpikaan ei enää lähde mihinkään. Jei <3
Toinen suuri onnen ja ilonaihe oli viikonloppuna tosiaan jo aiemmin mainitut Riikan ja Villen pienen tyttösen ristiäiset. Meitä pyydettiin Tuukan kanssa sylikummeiksi, ja mä olin hirveän otettu tästä, koska mulla ei ole yhtään kummilasta, ja kaikista läheisistä ihmisistä meidät katsottiin sopivimmaksi tähän. Ehkä otan tämän kunnian liian vakavasti, mutta toisaalta haluan olla parempi kummi omalle pienelle kummitytölleni kuin mitä omani minulle olivat. Pienen ihanan Tiitiäisen nimeksi tuli Minja Marika.
Kaste :)
Ihanat vanhemmat, Riikka on niin kaunis!
Ruokaaaaaaa :D
Tuukkis ja kakku <3 :D
Pieni on ihan vääääsy!
Viikonlopun tärkeät paperit <3
Mutta viikonloppu oli siis kaikenkaikkiaan hirmuisen kiva! Lisäksi siihen mahtui myös hieman Kawasakilla (joka sai viikonloppuna nimen Nusu) ajelua, muuttotavaroiden kokoilua, päiväunia ja hauskaa Rappakaljan pelailua porukoiden kanssa! Tällaisia viikonloppuja lisää! Olen myös rakastunut täysin Aviciin uuteen kappaleeseen Wake me up (kiitos Kati tästä ja onnea syntymäpäivien johdosta muru! <3) joka on vaan niin ihana ja sanatkin niin kolahtaa! Pakko popittaa!
Mulla on sellainen huono tapa aloittaa jokainen blogipäivitys sillä että pahoittelen pitkää aikaväliä päivitysten välillä, mutta tällä kertaa en edes vaivaudu siihen, sillä edellisestä päivityksestä on vierähtänyt yli kaksi kuukautta. Tosi noloa. Ei sillä ettei mulla olisi ollut kerrottavaa, eikä sillä ettei mulla välttämättä olisi ollut aikaakaan, mutta jotenkin silti mä vetoan siihen ajanpuutteeseen ja siihen ettei energiat ole riittäneet tänne asti. Mulla on kamera ja kännykkä pullollaan ihania kuvia ja juttuja mitä olisin halunnut päivittää ja kertoa tänne, mutta sitten ei ole silloin juuri ehtinyt ja lopulta ne on jäänyt. Lisäksi mun kännykkä koki kuoleman tuossa jokunen aika sitten ja olen käyttänyt iskän "vanhaa" puhelinta, joka tosiasiassa on uusi ja käyttämätön, mutta se on Nokia Symbian käyttiksellä. Eikä se ole edes puhelin, se on KOMMUNIKAATTORI. Mun
oma ihana Samsungin Ace otti ja döödas, ilmeisesti se ei tykkänyt
uintireissusta mitä mun repulla oli sille moottoripyörän kyydissä
tarjota. Tuo Nokia on tyhmä puhelin mutta mä silti en ole vaihtanut sitä nyt pidän sen erillisestä näppäimistöstä ja että siinä on helppo ja hyvä kamera, ja siinä on toimivat perusominaisuudet, kuten siinä toimii soitin ja muistia on paljon. Harmi vaan että tämä puhelin ei tue Bloggerin-puhelinsovellusta, ei Instagrammia, Googlea, Fonecta Calleria tai muita kivoja sovelluksia mitä hirveästi tykkäsin käyttää. Ja kaikenlainen netin ja Facebookin käyttö on sillä hankalaa. (Hirveä kitinä ja avautuminen jostain puhelimesta heti alkuun, anteeks!) :D
Viimeisenä työpäivänä otettu kuva. Olin iloinen!
Mutta jokatapauksessa mun elämä on heittänyt aikamoisen häränpyllyn tässä parin kuukauden sisällä. Tämäkin ehkä syy postailemattomuuteen, että ollut vaan niin paljon kaikkea. Mä en voi väittää olleeni hirveän iloinen tai tyytyväinen mun työpaikkaani tässä viimeisen vuoden aikana. Itseasiassa voin nyt myöntää että se paikka teki mut todella onnettomaksi ja se vei multa kaikean motivaation mun työhön ja koko alaan. Mä suunnittelin jo alanvaihtoakin, mutta lopulta tein "extempore"-päätöksen, joka oli muhinut mun toiveissa jo hyvin pitkään. Mä irtisanoin itseni ilman tietoa uudesta paikasta, ja päätin pitää koko kesäkuun lomaa. Uutta työpaikkaa mun ei tarvinut kauaa odotella, sillä pääsin jo irtisanomisajalla haastatteluun pariin paikkaan. Nyt mulla onkin sitten kuukauden lomailun jälkeen uusi työpaikka JA mä olen nyt YRITTÄJÄ! Tää on mulle tosi jännittävää, pelottavaa ja vähän ahdistavaakin, mutta toisaalta oon tosi iloinen tästä ratkaisusta. Mä odottelen Y-tunnusta saapuvaksi ja mulla oli eilen jo ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa. Mä olen vuokratuolilla prosenttiosuudella ja tykkään tästä muodosta koska se on turvallinen, mä en voi varsinaisesti mennä konkurssiin tai jäädä tappiolle ainakaan paljoa. Nyt kaikki pitää vaan peukkuja että mulla riittää asiakkaita ja töitä!
Kuluneen parin kuukauden aikana on muutenkin ollut kaikkea tosi kivaa, oli se ExtremeRun, josta selvisin hengissä ja olin hirveän ylpeä itsestäni että mä pystyin siihen, se oli todellakin niitä itsensä ylittämisiä. Siellä oli tosi kivaa ja menen takuulla ensi vuonnakin. Siellä tuli tosiaan kiivettyä 10 metriä korkeat Goljatin portaat, uitua 7 asteisen Vantaanjoen yli, kiivettyä kaikenlaisten esteiden (autojen, betonimuurien, 1,5m korkeiden heinäpaalien yli) ryömittyä mudassa, kiipeiltyä siellä sun täällä ja juostua vitusti. Myös vaahdossa.
Ennen Runia, nahkamakkarat valmistautuu juoksuun!
Tuukkis <3
Maaliinpäässyt juoksija jonka kengät menehtyivät.
Betoniesteellä, päädyin myös pariin viralliseen kuvaan :)
Maalissa!!!!!!!
Sellaista, kuvat kertoo ehkä enemmän kuin sanat, oltiin mujusia ja paskaisia ja loppujen lopuksi mä päädyin ilman kenkiä kännissä shoppailemaan Jumboon. Sellaista sattuu. Kesäloman mahtui myös paljon muuta kaikkea kivaa, mutta ehkä helpompi tiivistää tähän kaikki kuvien muodossa. Mä vietin loman suurimmissa osin Pukkilassa, kesäkuun ensimmäsellä viikolla oltiin Tuukan ja kissakatraan kanssa mökillä kesämiehinä.
Yöllistä maisemaa mökiltä.
Mun ihana kesämies :3 (ase kädessä :DDDD)
Poppana murunen ensimmäistä kertaa ulkona!
Poppis löysi järven.
Sitten oon myös tosi tosi iloinen ollut tässä alkaneen kesän aikana siitä että olen ehtinyt nähdä sellaisia kavereita joita näen harvemmin, (kuten serkkutyttö Stella piipahti Tampereella) ja elvytettyä vanhoja ystävyyssuhteita vähän uudestaan. Oon ollut viimeaikoina hirveän huono pitämään yhteyttä kehenkään, mutta nyt oon vähän saanut petrattua ja oltua yhteyksissä kavereihin. Mä oon tässä kuluneiden kuukausien aikana ollut paljon Riikan kanssa (siitä nyt kukaan ei taida olla yllättynyt) ja hyvin paljon siitä johtuen että Riikka ja kulmakarva-Ville saivat kuukautta tarkoitusta aiemmin 14.5 hyvin pikkiriikkisen tyttövauvan (1475g/41cm). Pallero syntyi Tampereella joten pääsivät Riikka ja Villekin vihdoin piipahtamaan mun nurkilla. Ja me saatiin Tuukan kanssa ihana kunnia olla tämän pikkuisen ihQ-murusen sylikummeja. Tämä pieni Tiitiäinen on mun ensimmäinen kummilapsi. Mä aion niin hemmotella sen kakaran pilalle :D <3 Parin viikon päästä on ristiäiset, saa nähdä mikä tyttösen nimeksi tulee. Ehkä siitä tulee Virpi Justiina.
Oli myös ihana nähdä Karoliinaa loman aikana, Karoliina ja Edvin tekivät retken Tampereelle, Edvin on 7kk vanha pojanpötkylä, hirmuisen iloinen tyyppi! Oli niin kiva kun olivat kylässä, ihan liian harvoin tulee kavereita yökylään, Karoliinankin edellisestä visiitistä Tampereelle oli jo useampi vuosi(!!). Tästä kyläilystä voitte lukea lisää Karoliinan blogista täältä.
Tiitiäinen 20.5 PHKS
Muru tuulettaa 14.6
Harmi.
Riikka kultamurunen <3
Karpör ja ihana suloinen Edvin.
Endiivi!
Tiitski muru ja sen uusi tuunattu tukka!
Suihinottoilme, taustalla bouzailee Sami!
Karoliinaa lainatakseni "olen kuullut urbaanilegendoja siitä miten ystävykset ovat onnistuneet saamaan toisensa luurien päähän!"-tämä urbaanilegenda on onnistunut jo kaksi kertaa tänä kesänä! Ensin Karoliinan kanssa ja sitten olen ollut nyt paljon paljon paljon (en voi korostaa kuinka paljon) enemmän Tiitskin kanssa tekemisissä, mua on harmittanut hirveästi kun ei olla oltu enää niin paljon tekemisissä kuin ennen oltiin, oltiin kun paita ja peppu joskus aikanaan. Nyt kuitenkin saatu vähän elvytettyä tätä yhteydenpitoa ja ollut niin kivaa taas soitella ja viestitellä ja ollaan päästy jopa näkemisen ja ulkoilun asteellekin tässä suhteessa. Sen vaan sanon ettei hyviä ystäviä saa unohtaa, niitä on kuitenkin niin harvassa. Tiits <3
Tästä päivityksestä tulee taas hirveän pitkä, joten kerron sen kuvina niinkuin taisin jo aiemmin uhota. Jokatapauksessa lomakuukausi meni ihan hirveän nopeasti, mutta mulla oli ehdottoman ihana loma ja mä vietin sen rakkaiden ihmisten kanssa.
Rossossa Tuuskiksen kanssa.
Juhannus mökillä, olennaset, Tuukka, viini ja paistinlasta.
Kala (s)expertti Tuukkis! Sealife.
Merihorseja!
Kesään kuuluu myös mansikkamaito :3
Minä ja uusi perheenjäsen OLAVI.
Tuukka teki kesäiltapalaa. Chai-teetä ja mustikkajäädykettä <3
Alkukesän otoksia Katin luona Vlk:lla. Hevituukkiksen naiset :D
Juhannus: Mun kaksi suurta rakkautta, Tuukka ja mopo.
Juhannus: Kotiin lähdössä Kawalla mökiltä!
Vappu ja serpentiinit!
Paahtimossa vappupäivänä!
Mä sain Tuukkikselta disko-Åke suihkun. Ja saippuakuplia!
Mmmmmmmmm <3
Kesäkuu meni myös hyvin paljon moottoripyörän (Kawasakinakisakimmmmmmmm <3) päällä istuessa, mä oon niin hurahtanut siihen lystiin. Mä haaveilen omasta pyörästä ja alkaen nyt vaikka moottoripyöräkortista, tai että oppisi edes mopolla ajamaan. Mutta kyllä musta vielä hyvä motoristi tulee. Me ajettiin juhannuksena mökille pikkuteitä (perjantaina 8h ja 380km) ja lauantaina illalla pikkuteitä takasin Tampereelle. Sunnuntaina sitten Tampereelta pikkuteitä Pukkilaan, kilometrejä kertyi 800. Ja on se niin kivaa. Jei!
Nyt on ehkä aika lopetella, oonhan mä tässä koneella istunut jo parisen tuntia. Paljon olisi kerrottavaa mutta kaikki ei millään mahdu yhteen päivitykseen. Mutta asia josta olen ihan hirveän liekeissä kaiken tämän lisäksi on se että pojat asensi aiemmin kesällä mun autoon pikku-Pallomasi-muruseen subbarin takakonttiin ja siinä on uusi soitin missä on Aux-paikka, joten voin kuunnella puhelimesta autossa musaa kunnon popeilla ja bassojytkeillä. Mulla on ihan sikahyvä uusi soittolista ja mä voisin istua 24/7 autossa popittamassa täysiä musaa. Joten ehkä vielä hetken (pieni salaisuus: kuukauden)voi ajella Tampere-Pukkila väliä Tuukkiksen luo, kun on vaan yksinkertaisesti niin hyvät musapopit autossa. Pallomasi nam!
Mutta seuraavassa päivityksessä tuosta pienestä salaisuudesta lisää!
Tähän loppuun mun yksi ehdottomista suosikkibiiseistä (oli muuten vaikea valita kaikista niistä sikahyvistä). Mä aion tehdä kyllä musapäivityksenkin mihin tulee mun tän hetken loisteliasta soittolistaa <3